Siirry pääsisältöön

Kaikilla on samat mahdollisuudet rikastua – paitsi jos katsotaan lakikirjaa

(Tai puntaria, jolla vastasyntynyt lapsikin painaa 11 kiloa)

Hannu tiivisti karun todellisuuden: "Kapitalismissa valta on aina kapitalisteilla. Poliitikot ovat vain rasva kansan ja kapitalistien välissä – ja rasvaakin hallitsevat kapitalistit."
Usein meille sanotaan, että "Suomessa kaikilla on samat mahdollisuudet menestyä, rikastua ja tehdä töitä unelmiensa eteen."
Todellisuudessa pelilauta ei ole tasainen – se on vino, ja vieläpä lainsäädännöllä vahvistettu. Suomen rikoslaissa: Velallinen voi syyllistyä velallisen epärehellisyyteen (RL 39:1).
Velkojan epärehellisyys? Ei sille ole omaa rikosnimikettä.
Tämä tarkoittaa, että perintätoimistot, pankit ja muut talousalan toimijat voivat vuosikymmeniä toimia aggressiivisesti, epäeettisesti tai jopa petollisesti – ilman rikosseuraamuksia.
Poliitikot puolustavat tätä järjestelmää hokemalla: "Suomessa on korkea velkojen takaisinmaksun moraali." Mutta mitäpä jos järjestelmän oma moraali on… no, sanotaanko vähän valikoiva?
Kuvitellaan kalastaja, jonka puntari näyttää vastasyntyneen vauvan painoksi 11 kiloa. Punnitus meni "muka oikein", eikä kukaan kysy, onko laite rikki – koska se näyttää juuri ne tulokset, joita haluttiinkin.
Koiviston konklaavin jäljet näkyvät yhä: 1990-luvun lamavelalliset jyrättiin, pankit pelastettiin – ja tämä asetelma on jäänyt elämään oikeuskäytäntöön, perintälainsäädäntöön ja viranomaiskäytäntöihin.
Vain harva lähtee samalta viivalta. Laki ei ole neutraali.
Ja "mahdollisuus miljoonaan" on lähinnä niille, jotka aloittavat pelin vilppiin valmiiksi kalibroiduilla puntareilla ja etumatkalla – sekä koskemattomuudella rikosvastuuseen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää