Siirry pääsisältöön

Kolumni: Kun oikeus alistuu vallalle, ei se ole enää oikeutta

Kun maailman mahtavin valtio tekee sotilaallisen iskun ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta tai välitöntä, todistettavaa itsepuolustustarvetta, onko kyseessä enää puolustautuminen vai vain “vahvemman oikeus”? Tätä kysymystä ei voi sivuuttaa, kun tarkastelemme Yhdysvaltojen viimeisimpiä toimia Irania vastaan.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi on todennut yksiselitteisesti, että isku Iranin ydinkohteisiin oli kansainvälisen oikeuden vastainen. Samaan aikaan YK:n pääsihteeri Guterres varoittaa eskalaatiosta ja vetoaa diplomatiaan. Silti keskustelun ytimessä ei ole lain rikkominen, vaan sen selittely. Kun lakia aletaan kiertää silloinkin, kun se estää mielivaltaisen voimankäytön, niin olemme luisumassa oikeuden maailmasta takaisin raakaa valtaa perustuvaan järjestykseen.

Ei tarvitse olla idealisti ymmärtääkseen miksi tämä on vaarallista. Jos oikeus riippuu siitä, kuka sen rikkoo, niin ei kyse ole enää oikeudesta vaan voimasta. Eikä se tee maailmasta turvallisempaa vaan arvaamattomampaa.

Todellinen kysymys kuuluukin: kenen etuja nykyinen kansainvälinen järjestelmä palvelee? Onko se oikeudenmukaisuuden väline, vai peite taloudellisille ja geopoliittisille vallankäytön rakenteille?

Kun seuraa kuinka samoja YK:n artikloita tulkitaan aivan eri tavoin eri tilanteissa – aseapu Ukrainalle perustellaan artiklalla 51, mutta Venäjäkin vetosi siihen hyökätessään Donbassiin, niin ei voi välttyä epäilykseltä, että kansainvälinen oikeus on silloin heikoin, kun sen soveltaminen olisi kaikkein kipeimmin tarpeen.

Entä talous? Maailmanvaluuttana dollari ei ole vain rahaväline, vaan osa maailmanvallan rakennetta. BRICS-maiden valuuttahankkeet nähdään uhkana, ei vaihtoehtona. Jos joku uskaltaa asettaa kyseenalaiseksi dollarin aseman, se leimataan kapinaksi "länsimaisia arvoja" vastaan. Onko oikeuden periaatteet uhrattava silloin, kun ne uhkaavat rahaa?

Tämä näkyy myös siitä millaista asevarustelua Euroopassa nyt ajetaan. Trumpin vaatimus: 5 % BKT:stä puolustukseen ei ole puolustuspolitiikkaa, vaan asevientiteollisuuden bisnesmalli. Ja kun nämä summat imetään Euroopan veronmaksajilta puhutaan jo demokratiasta pitkälle vieraantuneesta vallasta.

Lopulta kysymys kuuluu: jos me emme puolusta oikeutta silloin, kun liittolaisemme rikkoo sitä, miten voimme vaatia sitä vihollisiltamme?

Oikeusvaltio ei ole vain sisäpolitiikan ihanne. Se on maailmanrauhan edellytys. Jos oikeus alistuu vallalle, ei se ole enää oikeutta – ja silloin olemme kaikki turvattomia.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää