Suomessa on perinne, jossa yrittäjyyteen ei ole aina tarvittu tutkintoa – eikä se itsessään ole huono asia. Moni on lähtenyt rohkeasti toteuttamaan ideoitaan käytännön kautta, ja se on luonut työtä, palveluita ja innovaatioita.
Samalla on jäänyt yksi alue räikeästi paitsioon, nimittäin henkilöstön johtamisen osaaminen.
Yhä tänä päivänä tekninen osaaminen yritysjohdossa on usein hyvällä tasolla, mutta ihmisten johtaminen ontuu. Henkilöstö nähdään menoeränä, ei voimavarana. Johtamiskulttuuri voi olla käskyttävä, piittaamaton tai jopa pelolla hallitseva. Tällainen asenne kostautuu: ihmiset uupuvat, vaihtavat työpaikkaa, sairastuvat tai vetäytyvät hiljaisesti työstä.
Työhyvinvointi ei ole pehmeää höttöä. Se on kovaa taloutta.
Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan työhyvinvointiin panostaminen voisi tuoda jopa yli 20 miljardin euron säästöt vuositasolla.
Sairauspoissaolot vähenisivät, työurat pitenisivät ja tuottavuus kasvaisi. Silti työhyvinvoinnista puhutaan julkisuudessa yhä kuin se olisi luksusta – ei investointia.
Mitä tekevät poliittiset päättäjät?
He leikkaavat työttömiltä, opiskelijoilta ja sairailta. Mutta yksikään hallitus ei ole toden teolla tarttunut siihen, että suurimmat säästöt löytyisivät pahoinvoivan työelämän korjaamisesta. Onko niin, että kiusaaminen työpaikoilla onkin jotenkin hyväksyttävämpää, kun sen tekee esimies, päällikkö tai omistaja? Eikö oikeasti ymmärretä, että lyhytnäköinen voitontavoittelu tappaa työn ilon ja tuottavuuden?
Kysytään siis yhdessä:
- Miksi johtamistaitojen puute hyväksytään vuodesta toiseen, vaikka sen kustannukset ovat valtavat?
- Miksi kiusaamiseen ei puututa johdon taholta, vaan hiljaisesti sallitaan se?
- Kenelle työpahoinvointi on niin "kivaa", että siitä ei haluta luopua?
Tämä ei meille käy. Vastuu kuuluu myös johtajille ja sitä kautta päättäjille
Kommentit
Lähetä kommentti