Suomessa on vuosikymmenien ajan koulutettu ammattiosaajia järjestelmissä, joita ei enää virallisesti tunnusteta. Vanhat, ennen tutkintorakenteiden ja sähköisten rekisterien uudistuksia suoritetut koulutukset ovat kadonneet näkyvistä, vaikka ne sisällöltään ja kestoltaan vastaavat – ja monin osin ylittävät nykyajan ammattitutkinnot.
Tämä ei ole pelkkä hallinnollinen yksityiskohta. Se on laaja yhteiskuntavastuun ongelma, joka liittyy suoraan osaamisen tunnustamiseen, oikeusturvaan ja työntekijöiden ihmisarvoon. Kun muodollinen tunnistus puuttuu, myös ammattitaitoa koskeva suoja heikentyy – tai katoaa kokonaan.
Vanhojen tutkintojen laajuus ja vakavuus
1970–1990-luvuilla Suomessa suoritettiin useita ammattikoulutuksia, joiden kesto oli 2–3 vuotta ja jotka sisälsivät:
-
Teoreettisia opintoja ammatin alalta
-
Käytännön työharjoittelua ja työssäoppimista
-
Erikoistumista (esim. autosähkö, dieseltekniikka, hydrauliikka)
-
Jatko-opintokelpoisuuden esimerkiksi insinöörikoulutukseen
Nämä eivät olleet "peruskursseja" tai "kädentaitoja", vaan rakenteeltaan ja sisällöltään täysimittaisia ammatillisia tutkintoja, jotka valmistivat vastuullisiin työtehtäviin ja ammatinharjoittamiseen.
Osaamista, mutta ei virallista asemaa
EU-tasolla pätevyyksiä ja tutkintoja vertaillaan EQF-järjestelmässä (European Qualifications Framework), jossa sekä ammattitutkinnot että näyttötutkinnot sijoitetaan viralliselle tasolle 1–8. Suomessa taas ennen nykymuotoisia näyttötutkintoja suoritetut koulutukset eivät näy järjestelmässä lainkaan, ellei niitä ole erikseen päivitetty.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että:
-
Työvoimapalvelut eivät tunnista aiemmin hankittua osaamista muodollisesti
-
Työtön tai työnhakija joutuu osoittamaan pätevyyttään erikseen, vaikka se olisi selvää
-
Ammattikunnat eivät saa järjestelmässä suojaa, vaikka osaaminen olisi dokumentoitu
Ammattisuoja puuttuu – toisin kuin muualla Euroopassa
Useimmissa Euroopan maissa työntekijän osaaminen on sidottu tutkintoon, ja tutkinto on työoikeudellisesti suojattu. Tämä tarkoittaa, että tiettyyn ammattiin ei voida palkata ketä tahansa, vaan vaaditaan tietty koulutustaso tai osaamisen osoittaminen.
Suomessa tätä ammattisuojaa ei käytännössä ole:
-
Moniin tehtäviin voidaan palkata ilman tutkintoa
-
Vanhoja tutkintoja ei tunnisteta virallisesti
-
Ammattiryhmien pätevyyttä ei suojata järjestelmätasolla
Tilanne on poikkeuksellinen ja heikentää erityisesti niiden asemaa, jotka ovat suorittaneet koulutuksensa ennen sähköistä tutkintorekisteriä tai näyttöperusteista tutkintorakennetta.
Vaikenemisen mekanismi: hallinnollinen itsekriminointisuoja?
Voidaan kysyä, miksi tätä epäkohtaa ei ole korjattu. Yksi mahdollinen selitys on hallinnollinen: julkinen tunnustus vanhojen tutkintojen mitätöinnistä tai unohtamisesta merkitsisi myös järjestelmävirheen hyväksymistä. Syntyisi kysymys korvausvastuusta, syrjinnästä ja oikeudenloukkauksista.
Tämä taas saattaa johtaa hiljaisuuden kulttuuriin: ongelma tunnetaan, mutta sitä ei haluta käsitellä, koska se vaarantaisi hallinnon "virheettömyyden" julkikuvan. Samalla tuhansien kansalaisten osaaminen pysyy virallisesti näkymättömissä.
Yhteiskuntavastuun vaade: tunnusta osaaminen
Kyse ei ole siitä, että aiemmat koulutukset olisivat huonompia – päinvastoin. Kyse on siitä, että järjestelmä on rakennettu unohtamaan ne, koska ne eivät sovi teknisesti nykyiseen tietomalliin.
Osaamisen tunnustaminen on ihmisoikeus- ja ihmisarvokysymys.
Yhteiskunta, joka mitätöi työnsä tehneet ihmiset, menettää moraalisen selkärankansa. On aika palauttaa kadonneet pätevyydet takaisin näkyviin – ei vain järjestelmän vuoksi, vaan oikeudenmukaisuuden vuoksi.
[Yhteiskuntavastuun Arkisto]
Dokumentointia ja tarkkuutta aikamme rakenteellisista epäoikeudenmukaisuuksista. Tämä artikkeli on tarkoitettu tallenteeksi, ei ohjeeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti