Yhteiskuntavastuun Arkisto

Johdanto: Semanttinen harha kasvun esteenä Suomen nykyinen talouspoliittinen keskustelu on ajautunut vaaralliseen noidankehään, jossa ”Ruotsin mallia” käytetään sumuverhona pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan purkamiselle. Hallituksen ja asiantuntijavallan retoriikassa toistuvat väitteet julkisen sektorin paisumisesta ja työntekijöiden liiallisesta turvasta, vaikka empiirinen näyttö osoittaa päinvastaista. Kyse ei ole vain politiikkavalinnoista, vaan kielen väärinkäytöstä vallan välineenä . Kun Ruotsiin viitataan, tarkoitetaan valikoivasti vain niitä elementtejä, jotka lisäävät työnantajan ja pääoman liikkumatilaa, samalla kun sivuutetaan Ruotsin menestyksen keskeiset rakenteelliset ja sosiaaliset edellytykset. Näin Suomi ei kulje kohti Ruotsin mallia, vaan poispäin siitä, kohti haurasta yövartiovaltiota, jossa pääoma on irtautunut isänmaallisesta vastuustaan. 1. Juridinen ja rakenteellinen evidenssi: valikoiva ”Ruotsin malli” Hallitus vakuuttaa noudattavansa Ruotsin linjaa työmarkkinoil...

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...

Suomalaisen oikeusvaltion yksi keskeisimmistä periaatteista on ollut ajatus siitä, että valtio kantaa vastuun virheellisestä vallankäytöstään . Tämä on konkretisoitunut rikosprosessissa siten, että jos syyte hylätään ja vastaaja todetaan syyttömäksi, valtio korvaa hänen oikeudenkäyntikulunsa. Nyt tämä periaate näyttää olevan vaarassa. Rikostoimittaja Mikko Niskasaari on tuonut julkisuuteen tiedon oikeusministeriössä valmistellusta lakimuutoksesta, joka merkittävästi heikentäisi syyttömäksi todettujen henkilöiden oikeutta saada täysi korvaus oikeudenkäyntikuluistaan. Valmistelua on hänen mukaansa tehty vaivihkaa, ilman avointa yhteiskunnallista keskustelua. Kyse ei ole teknisestä yksityiskohdasta, vaan oikeusturvan rakenteellisesta muutoksesta . Mitä lakimuutos käytännössä tarkoittaisi? Niskasaarelta saadun tiedon mukaan suunnitteilla oleva muutos sisältäisi ainakin kolme olennaista elementtiä: Avustajatyön korvaus rajattaisiin enintään 80 tuntiin Tämä voi riittää yksinkertai...

Per capita -ylitykseen perustuva kantokykypuhe tekee kylmässä ilmastossa ihmisarvoisen elämän mahdottomaksi. Siksi se on sekä ekologisesti että ihmisoikeudellisesti virheellinen.  Ympäristökeskustelussa toistuu väite, jonka mukaan suomalaiset, siis pohjoisten alueiden asukkaat kuluttavat "nelinkertaisesti maapallon kantokyvyn yli". Väite esitetään usein moraalisena tosiasiana, joka ei kaipaa lisäselityksiä. Tässä kirjoituksessa osoitan, että kyseinen väite perustuu virheelliseen tarkastelumalliin. Kun kantokyky määritellään yksinomaan per capita -kulutuksen kautta ja irrotetaan ilmastosta, väestömäärästä ja ihmisarvoisen elämän reunaehdoista, päädytään loogisesti kestämättömään lopputulokseen: pohjoisissa oloissa ei voisi elää ihmisarvoista elämää lainkaan. Tämä ei ole ekologinen johtopäätös, vaan mittausvirhe . 1. Per capita -kantokyvyn implisiittinen oletus Per capita -ajattelu sisältää piilevän oletuksen: Ympäristön kannalta oikea kulutustaso on globaalin keskia...

Suomessa elää suuri, usein näkymätön joukko ihmisiä, jotka yrittävät elättää itsensä mikroyrittäjinä, sivutoimisina ammatinharjoittajina tai ns. pakkoyrittäjinä. Heidän tulotasonsa sijoittuu usein köyhyysrajan tuntumaan. Tyypillistä on, että liikevaihto jää alle 20 000 euron arvonlisäverorajan, ja tulonhankkimiskulujen jälkeen käteen jäävä osuus voi pudota erittäin niukaksi. Näitä ihmisiä voitaisiin taloudellisen tosiasian näkökulmasta pitää kuluttajina. Silti perintäjärjestelmämme kohtelee heitä juridisesti samalla tavalla kuin suuryrityksiä. Tämä rakenteellinen epäkohta on vakava – ja se kasvattaa joka vuosi uutta luottohäiriöisten joukkoa. Velallinen yrityksenä – todellisuus vai tekninen luokitus? Lainsäädännön mukaan mikroyrittäjä, joka harjoittaa toimintaansa toiminimellä , rinnastuu yritysasiakkaaseen. Tämä tarkoittaa, että hän ei saa kuluttajille tarkoitettuja suojaelementtejä: Ei kuluttajan enimmäisperintämaksuja (lakisääteistä kattoa kuluille ei ole). Ei viivästyskorkojen koh...