Siirry pääsisältöön

Tehomaksu: kustannusneutraaliudesta puolen miljardin tulonsiirtoon

Yhteiskuntavastuun Arkisto on tarkastellut tehomaksun taloudellista logiikkaa sen omilla ehdoilla, matematiikan kautta. Kun laskelma avataan, paljastuu malli, jossa siirtoyhtiöiden tulot irrotetaan kulutuksesta ja sidotaan kuluttajan “valmiuteen käyttää” sähköä.

Tiivistelmä:
Tehomaksu kääntää sähkölaskutuksen logiikan päälaelleen: kuluttaja ei maksa enää siitä, mitä käyttää, vaan siitä mihin hänellä on valmius. Ilmalämpöpumppu, aurinkopaneelit tai sähkön säästäminen eivät poista tehomaksua, koska yksittäinen 15 minuutin kulutuspiikki määrää koko kuukauden hinnan. Malli toimii käytännössä pysyvänä verona, joka siirtää verkon ja suurten tuotantoyksiköiden kustannuksia pienkuluttajille – laskelmien mukaan 175–500 miljoonaa euroa vuodessa.

Vanha ja uusi logiikka

Vanha malli

  • perusmaksu

  • kulutusmaksu (€/kWh) → yhtiön tulot laskivat, jos kansalaiset säästivät energiaa.

Uusi malli

  • perusmaksu

  • kulutusmaksu

  • tehomaksu (€/kW/kk) kuukauden korkeimman 15 min piikin mukaan
    → tulot eivät enää riipu säästämisestä.

Yksi saunailta, uunin käyttö tai auton lataus riittää lukitsemaan koko kuukauden maksun.


Kotitalouksien todellisuus

  • Kerrostalo 3 kW → noin 180 €/v

  • OK-talo 5,8 kW → noin 300 €/v

  • Sähkölämmitteinen 8 kW → noin 480 €/v

Ihminen voi sammuttaa valot – mutta hän ei voi lopettaa ruoanlaittoa.



Mitä tämä merkitsee valtakunnassa?

Suomessa on noin 3,5 miljoonaa käyttöpaikkaa.

  • Varovainen lisä: 50 €/v → 175 milj. €/v

  • Todennäköinen taso: 140–150 €/v → ≈500 milj. €/v

Tämä on pysyvää tuloa yhtiöille ilman uusia investointeja.
Kustannusneutraaliuden väite muuttuu laskimessa tulonsiirroksi.


Yhteiskuntavastuun kysymys

Tehomaksu ei ole ohjauskeino vaan riskinvakuutus siirtoyhtiöille. Se suojaa taseita tilanteessa, jossa kulutus laskee ja oma tuotanto yleistyy. Kustannukset siirretään ryhmälle, jolla ei ole todellista ohjausvaltaa.

Tätä kutsutaan taloustieteessä nimellä rent seeking – saalisrahastus.

Yhteiskuntavastuun Arkisto jatkaa asian avaamista numeroiden ja EU-käytäntöjen kautta.




2. Vertailu: tehomaksut vs. todelliset verkkoinvestoinnit

A. Mikä oikeasti aiheuttaa kustannukset?

Suurimmat ajurit:

  1. Kantaverkon reservit – erityisesti OL3 (1600 MW)

  2. Teolliset keskittymät ja datakeskukset

  3. Maakaapeloinnin yli-investoinnit

Pientalon 6 kW piikki ei mitoita verkkoa.

B. Suhdelukuvertailu

EräSuuruus
Arvioidut vuosittaiset tehomaksutulot175–500 M€
Jakeluverkon vuosi-investoinnit~900 M€
OL3:n aiheuttamat reservi- ja vahvistustarpeetsatoja M€

➡ Tehomaksu kattaisi jopa 50 % koko jakeluverkon investoinneista, vaikka kotitaloudet eivät ole niiden pääsyy.

C. Kohtuullisuustesti

Jos 80 % investointipaineesta tulee suurista yksiköistä, mutta 70 % maksusta peritään kotitalouksilta → malli rikkoo aiheuttamisperiaatetta.


3. Skenaariot eri hintatasoilla

Oletukset

  • 3,5 milj. käyttöpaikkaa

  • keskimääräinen huipputeho 5 kW

Skenaario 1 – 3 €/kW/kk

  • 5 kW × 3 € = 15 €/kk

  • 180 €/v / talous

Kokonaisvaikutus:
3,5 M × 180 € = 630 M€/v

Skenaario 2 – 5 €/kW/kk

  • 25 €/kk → 300 €/v

Kokonaisvaikutus:
= 1,05 mrd €/v

Skenaario 3 – 8 €/kW/kk

  • 40 €/kk → 480 €/v

Kokonaisvaikutus:
= 1,68 mrd €/v

Johtopäätös

Pienikin €/kW-muutos tuottaa satojen miljoonien eron.
Kuluttajalle muutos on välttämätön meno, yhtiölle varmaa tuottoa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää