Yhteiskuntakeskustelussa esiintyy toisinaan ajatus, että vain niin sanottujen nettoveronmaksajien tekemä työ pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Tämä yksinkertaistettu ja talouslähtöinen ajattelutapa ohittaa kuitenkin laajemman näkemyksen siitä, mikä todella ylläpitää ja rakentaa toimivaa, inhimillistä yhteiskuntaa.
On totta, että verotuloilla kustannetaan julkisia palveluita ja yhteisiä rakenteita. Kuitenkin verotulojen syntymistä edeltää valtava määrä työtä, joka ei näy suoraan valtion kassassa, mutta joka on ehdoton edellytys yhteiskunnan säilymiselle ja kehittymiselle. Esimerkiksi lastenhoito, omaishoito, vapaaehtoistyö, matalapalkkaiset hoiva- ja siivousammatit sekä erilaiset tukityöllistämisen muodot ovat työnteon muotoja, joilla on arvoa, vaikka verotulopanosta syntyisi vähän tai ei lainkaan.
Omaishoito, jota Suomessa tekee arviolta 350 000 ihmistä, säästää yhteiskunnalle miljardeja euroja vuosittain, mutta harva omaishoitaja saa siitä edes korvausta tai tunnustusta (THL, 2022). Samoin vapaaehtoistyö, jota tekee Suomessa yli miljoona ihmistä vuosittain, tukee palveluita, joihin julkinen sektori ei yksin kykene vastaamaan (Sitra, 2020).
Nettoveronmaksaja ei ole moraalinen mittari
Ajatus nettoveronmaksajasta yhteiskunnan "hyödyllisenä jäsenenä" johtaa helposti harhaan. Se jättää huomiotta työn sisällön ja vaikutukset. On täysin mahdollista, että henkilö, joka maksaa paljon veroja, tekee työtä, jonka vaikutukset ovat neutraaleja tai jopa vahingollisia yhteiskunnalle: esimerkiksi työ, joka edistää ympäristön tuhoutumista, ruokkivat epätasa-arvoa tai aiheuttavat inhimillistä kärsimystä.
Talous voi kasvaa, vaikka samanaikaisesti luonto köyhtyy, eriarvoisuus kasvaa ja sosiaalinen eheys heikkenee. Taloustieteilijä Kate Raworth korostaa "donitsitalouden" mallissaan, että talousjärjestelmän tavoitteena ei tulisi olla pelkkä kasvu, vaan ihmisten ja planeetan hyvinvointi tasapainossa (Raworth, 2017).
Kestävä yhteiskunta tunnistaa elämää tukevan työn arvon
Yhteiskunnan kestävyys mitataan lopulta siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan ja kuinka se arvostaa sellaista työtä, joka ei tuota välitöntä taloudellista voittoa, mutta luo mahdollisuuksia kasvaa, selviytyä ja kukoistaa. Myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa korostetaan hyvän elämän edellytyksiä, kuten sosiaalista oikeudenmukaisuutta, hoivan merkitystä ja koulutuksen saavutettavuutta – asioita, joiden taustalla on valtava määrä usein näkymätöntä työtä (UN SDGs, 2015).
Jos mittaamme työn arvoa vain rahalla, unohdamme sen ytimen: työn tulee rakentaa elämää, ei vain järjestelmää. Jokainen, joka kantaa vastuuta toisesta ihmisestä, luo turvallisuutta ympärilleen tai tuo myötätuntoa maailmaan, tekee yhteiskunnan kannalta merkityksellistä työtä – riippumatta palkkakuitin summasta.
Lähteet
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Omaishoito Suomessa, 2022.
Sitra: Vapaaehtoistyön merkitys yhteiskunnassa, 2020.
Kate Raworth: Doughnut Economics: Seven Ways to Think Like a 21st-Century Economist, 2017.
Yhdistyneet Kansakunnat (UN): Sustainable Development Goals (SDGs), 2015.
Palkansaajien tutkimuslaitos: Pienipalkkaisten työn yhteiskunnallinen merkitys, 2021
Kommentit
Lähetä kommentti