Siirry pääsisältöön

100 000 työllistä vai 100 000 harhakuvitelmaa

 Kun vastuu siirretään yksilölle ja tuet leikataan, jääkö käteen vain pakkoyrittäjyyttä ja kasvavaa eriarvoisuutta?
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on luvannut luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta sen toteutustapa on hämmentävä.
Samaan aikaan kun työpaikkoja luvataan, leikataan sosiaaliturvaa ja korostetaan yksilön vastuuta omasta työllistymisestään. Poliittinen puhe kuulostaa sävelmältä, jossa valtio mahdollistaa, mutta ei kanna vastuuta.
Todellisuudessa kyse voi olla pakottavasta politiikasta, joka muistuttaa menneiden vuosien kokeiluja - niitä, jotka jo kertaalleen nähtiin ja koettiin epäonnistuneiksi.
Lupaus ja todellisuus
Orpon hallituksen tavoitteena on työllisyyden lisääminen ja valtiontalouden tasapainottaminen. Työllisyystavoite nojaa pitkälti siihen, että ihmiset siirtyvät työelämään työttömyydestä - mutta millaisiin työpaikkoihin, ja millä ehdoin?
Jo nyt on nähtävissä, että osa toimista perustuu siihen, että työttömiä ajetaan pois sosiaaliturvan piiristä, usein epärealististen odotusten varassa.
Yksilö vastuuseen, valtiovalta perääntyy
Poliittinen keskustelu on siirtynyt korostamaan yksilön vastuuta: jokaisen odotetaan ottavan itse vastuu työllisyyden saavuttamisesta.
Retoriikassa korostuvat "aktiivisuus", "omatoimisuus" ja "elämänhallinta". Samalla unohdetaan rakenteelliset esteet: koulutuksen puute, alueelliset erot työpaikkojen saatavuudessa, ikärasismi, mielenterveysongelmat.
Yhteiskunnan tehtävä olisi mahdollistaa osallistuminen - ei sysätä vastuuta ihmisille, joilta on välineet viety.
Kelan leikkaukset iskevät arkeen
Yksi keskeinen hallituksen toimi on ollut sosiaaliturvan, erityisesti Kelan tukien, leikkaaminen. Asumistuki on pienentynyt, toimeentulotuen ehdot tiukentuneet ja työttömyysturvaa karsittu. Vaikutukset näkyvät arjessa: laskut kasaantuvat, ihmiset jäävät vaille hoitoa, työnhaku käy raskaaksi jo pelkän toimeentulon stressin vuoksi. Tämä ei edistä työllisyyttä, vaan lisää syrjäytymisen riskiä.
Porin esimerkki - pakkoyrittäjyys ei kanna
Menneiden vuosien kokeilu Porissa toimii varoittavana esimerkkinä. Työttömiä ohjattiin yrittäjiksi jakamalla starttirahaa. Aluksi toiminta vaikutti lupaavalta: satoja uusia yrityksiä perustettiin. Mutta kun tukikausi päättyi, suuri osa toiminnoista kaatui.
Muutaman vuoden kuluttua toiminnassa oli mukana vain alle kymmenen alkuperäisistä yrityksistä. Ilman jatkuvaa tukea ja realistista liiketoimintamahdollisuutta pakkoyrittäjyys oli tuomittu epäonnistumaan.
Mitä sitten tilalle?
Jos tavoitteena on aidosti luoda kestäviä työpaikkoja, tarvitaan muutakin kuin kuria ja leikkauksia. Tarvitaan investointeja koulutukseen, aluepolitiikkaa, joka tuo työpaikkoja myös keskusten ulkopuolelle, sekä sosiaaliturvaa, joka mahdollistaa uuden alun ilman pelkoa köyhyydestä. Yrittäjyyttä voi tukea, mutta ei pakottaa.
Lopuksi
100 000 uutta työpaikkaa on mahdollinen tavoite vain, jos sen eteen tehdään järkevää ja inhimillistä politiikkaa. Nykyisellään vaarana on, että luvut täytetään silppu- ja pakkotyöllistämisellä, ilman todellista muutosta parempaan.
Historia muistuttaa, että kiire ja pakko eivät johda pysyvään menestykseen. Siksi suunnan tulisi muuttua nyt - ennen kuin sama virhe toistuu uudelleen

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää