Siirry pääsisältöön

Kaksoislaskutuksen varjo

KAKSOISLASKUTUKSEN VARJO: TYÖTTÖMYYSVAKUUTUKSESTA YLEISAVUSTUKSEEN - MITÄ IHMETTÄ ON TEKEILLÄ?

Suomessa on vireillä merkittävä muutos sosiaaliturvajärjestelmässä: lakisääteiseen työttömyysvakuutusmaksuun perustuva ansiosidonnainen työttömyysturva on vaarassa muuttua yleisavustuksen kaltaiseen muotoon.
Julkilausuttu tavoite on yksinkertaistaa niin sanottua "tukiviidakkoa". Kuitenkin kehikon takaa alkaa hahmottua mahdollinen ristiriita perusoikeuksien, vakuutusoikeuden ja rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden välillä – jopa petoksen mahdollisuus.
Miksi muutos herättää huolta?
Työttömyysvakuutus on nimensä mukaisesti vakuutus. Työssä olevat ovat maksaneet järjestelmään vuosikymmeniä – usein yli 30 vuoden ajan. Esimerkiksi fyysisesti kuormittavissa ammateissa pitkään toimineet työntekijät ovat päätyneet työttömyysturvan ja työmarkkinatuen varaan, vaikka heidän terveydentilansa oikeuttaisi ennemmin työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Tässä valossa on erityisen kyseenalaista, jos heiltä poistetaan oikeus vastikkeettomaan vakuutuskorvaukseen ja korvaus ehdollistetaan esimerkiksi osallistavaan työtoimintaan.
Onko kyse kaksoislaskutuksesta?
Jo nyt esitetään vaatimuksia, että työttömien tulee "ansaita" työttömyyskorvauksensa osallistumalla työtoimintaan.
Tässä syntyy epäily, että henkilöltä peritään ensin vuosikymmenien ajan vakuutusmaksuja, ja sitten – hänen joutuessaan työttömäksi – korvaus ehdollistetaan tai sidotaan toiseen suoritukseen.
Tämä voidaan tulkita kahteen kertaan maksattamiseksi, jota voisi oikeudellisesti arvioida esimerkiksi laittoman etuuden perusteettoman takaisinperinnän, työvoiman pakkotyön tai jopa petoksen valmistelun valossa.
"Tukiviidakko" perusteltu tavoite vai sepitetty perustelu?
Kun esitetään, että työttömyysturvasta luopuminen liittyy hallinnolliseen yksinkertaistamiseen, on syytä kysyä: onko kyse aidosti tarpeesta selkeyttää sosiaaliturvaa, vai onko "tukiviidakko"-argumentti julkinen sepitys poliittisesti epäsuosittujen päätösten perustelemiseksi? Onko tarkoituksena luoda järjestelmä, joka rikkoo sosiaalivakuutuksen ja oikeudenmukaisuuden periaatteita?
Keneen tämä kohdistuu?
Erityisesti ns. rakennetyöttömät – pitkäaikaistyöttömät, ikääntyneet, vajaakuntoiset ja työkykynsä menettäneet ovat järjestelmän "hinnalla ulos myytävä" osa.
He eivät useinkaan ole työttömiä valintansa tai passiivisuutensa vuoksi, vaan työelämän kuluttavuuden, terveydellisten syiden ja järjestelmän jäykkyyden vuoksi. He ovat vuosikymmeniä kantaneet järjestelmän rahoitusvastuun – ja nyt saattavat jäädä tyhjän päälle.
Vaade jatkoselvitykselle
Esitän epäilyn, että vireillä oleva työttömyysturvan muutos voi muodostaa perusoikeuksia loukkaavan järjestelyrakenteen, jossa kansalaisilta peritään vakuutusmaksuja, mutta vastikkeetonta korvausta ei lopulta makseta – ellei jopa petosrikosoikeudellisen kynnyksen ylittäen.
Asian vakavuus vaatii oikeudellista ja yhteiskuntatieteellistä jatkoselvitystä, laillisuusvalvontaa ja perustuslakivaliokunnan erityishuomiota. Tässä ei ole kyse vain tuista, vaan kansalaisten luottamuksesta oikeusvaltioon.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää