Siirry pääsisältöön

Ydinasekieltosopimus

 YK:n alainen International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN) on ollut keskeinen toimija ydinaseiden vastaisessa työssä.

Vuonna 2017 YK:ssa hyväksyttiin ydinasekieltosopimus, joka kieltää valtioita kehittämästä, testaamasta, tuottamasta, valmistamasta, kuljettamasta, omistamasta ja varastoimasta ydinaseita. Sopimus astui voimaan, kun sen ratifioi 50 maata.
Ydinaseet ja sotarikokset:
ICAN ja monet kansainväliset rauhanjärjestöt ovat korostaneet, että ydinaseiden käyttö ja niiden uhkaaminen ovat vastoin kansainvälistä humanitaarista oikeutta.
Ydinaseiden katastrofaaliset vaikutukset siviiliväestöön ja ympäristöön tekevät niiden käytöstä potentiaalisesti sotarikoksen, erityisesti jos niitä käytetään tarkoituksellisesti siviilikohteita vastaan.
Ydinasevaltiot ja kansainvälinen oikeus:
YK:n ydinasekieltosopimusta vastustavat kaikki ydinasevallat, mukaan lukien Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska, Kiina, Intia, Pakistan, Israel ja Pohjois-Korea.
Nämä maat eivät ole liittyneet sopimukseen, ja ne jatkavat ydinaseiden kehittämistä ja modernisointia. ICAN:n mukaan ydinaseiden hallussapito ja niiden käyttöuhka asettavat nämä valtiot kansainvälisen oikeuden ja ICC:n tarkasteluun, erityisesti sotarikosten ja rikosten ihmisyyttä vastaan näkökulmasta.
Johtopäätös:
Ydinaseiden leviämisen estäminen ja niiden käytön kriminalisointi ovat keskeisiä tavoitteita kansainvälisessä rauhantyössä. ICAN:n ja YK:n työ ydinaseiden kieltämiseksi on merkittävä askel kohti aseistariisuntaa ja maailmanlaajuista turvallisuutta.
Suomen ja kansainvälisen yhteisön tulisi vahvistaa ydinaseiden vastaisia sopimuksia ja varmistaa, että niiden käyttöä pidetään sotarikoksena.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...