Siirry pääsisältöön

Arvokas vanhuus, onko se määritelty kansainvälisissä sopimuksissa?

Tällä hetkellä ei ole yhtä, kattavaa, vanhusten oikeuksia koskevaa sitovaa kansainvälistä yleissopimusta, joka määrittelisi sen yksityiskohtaisesti. Sen sijaan vanhusten oikeudet ja arvokas vanhuus perustuvat useisiin olemassa oleviin yleisiin ihmisoikeussopimuksiin ja muihin asiakirjoihin.


Tässä keskeisiä kohtia:
Yleiset ihmisoikeussopimukset:
Monet Suomenkin ratifioimat YK:n ihmisoikeussopimukset, kuten kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus (TSS-sopimus), sisältävät perusoikeuksia, jotka koskevat myös ikääntyneitä henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi oikeus sosiaaliturvaan, terveyteen, työhön ja yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Näissä sopimuksissa ikää ei kuitenkaan yleensä mainita erikseen kiellettynä syrjintäperusteena.

YK:n ikääntyneitä henkilöitä koskevat periaatteet (UN Principles for Older Persons): YK:n yleiskokous hyväksyi nämä periaatteet vuonna 1991. Vaikka ne eivät ole oikeudellisesti sitovia, ne ovat erittäin tärkeä ohjeistus ja yksi keskeisimmistä ikääntyneitä henkilöitä koskevista YK-lähteistä. Ne korostavat muun muassa **itsenäisyyttä, osallistumista, hoitoa, itsensä toteuttamista ja ihmisarvoa vanhuudessa. Nämä periaatteet ovat ohjanneet monien maiden kansallista lainsäädäntöä ja politiikkaa.

Euroopan sosiaalinen peruskirja (uudistettu): Tämä Euroopan neuvoston sopimus turvaa ja edistää sosiaalisia oikeuksia. Sen artikla 23 takaa vanhusten oikeuden sosiaaliseen suojeluun, mukaan lukien riittävät terveyspalvelut ja asumistuki. Suomi on sitoutunut noudattamaan tätä peruskirjaa.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (CRPD): Vaikka tämä sopimus keskittyy vammaisiin henkilöihin, se mainitsee erikseen vanhukset joissakin artikloissa, kuten oikeudessa terveyteen (artikla 25) ja riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan (artikla 28). Monet vanhukset kokevat jonkinasteista toimintakyvyn heikkenemistä, joten tämä sopimus on relevantti myös heidän kannaltaan.

Uusi, sitova sopimus valmisteilla: Merkittävä kehitys on se, että YK:n ihmisoikeusneuvosto (HRC) on aloittanut hallitustenvälisen prosessin uuden, innovatiivisen ja sitovan kansainvälisen sopimuksen kehittämiseksi ikääntyneiden ihmisten oikeuksista.

Tämä olisi merkittävä askel eteenpäin, sillä se vastaisi nykyisen lainsäädännön puutteisiin, jotka eivät aina huomioi ikääntyneiden erityistarpeita ja kokemaa syrjintää (ikärasismia).

Tämän uuden sopimuksen tavoitteena on muun muassa nimenomainen ikäsyrjinnän kielto, yhdenvertainen pääsy oikeuteen, terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin, sekä merkityksellinen suojelu humanitaaristen kriisien ja aseellisten konfliktien aikana.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka suoraa ja kattavaa "arvokas vanhuus" -sopimusta ei vielä ole, käsitteen periaatteet ja niihin liittyvät oikeudet sisältyvät moniin olemassa oleviin ihmisoikeussopimuksiin ja asiakirjoihin.

Lisäksi uusi, sitova kansainvälinen sopimus vanhusten oikeuksista on tällä hetkellä työn alla, mikä on erittäin positiivinen kehitys.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...