Siirry pääsisältöön

Euro ei ole Suomen ongelma – hallitus on

Suomen talouden alamäkeä on selitelty vuosia eurovaluutalla, Euroopan keskuspankilla ja "Brysselin määräyksillä". Näissä puheissa on toki totuuden siemen, mutta ne johtavat harhaan: ei euro ole tehnyt Suomesta Pohjolan surkeinta talousaluetta vaan Suomen oma politiikka.

Verrataanpa:
Ruotsi ja Tanska ovat pohjoismaisia verrokkejamme. Niillä on omat valuutat, mutta niiden talousmenestys ei johdu pelkästään kruunusta tai kruunuista. Suomella on rahastoissaan noin 300 mrd € eläkevaroja, mutta Tanskalla eläkerahastot ovat jopa 600 mrd €, eli 2 kertaa koko maan bruttokansantuote.
Miksi näin? Tuottavuus, monipuolinen elinkeinorakenne, ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka selittävät eron, eivät valuuttakurssit tai eurojäsenyys.
Epäaktiivinen aktiivimalli – hallituksen farssi!
Orpon hallitus puhuu "aktiivisesta työmarkkinapolitiikasta", mutta tekee täsmälleen päinvastaista:
- Leikkaa ansiosidonnaista
- Pidentää omavastuuaikoja
- Poistaa lapsikorotukset
- Lisää karensseja ja valvontaa
Työttömiä ei auteta työllistymään – heitä rangaistaan siitä, että eivät kelpaa työnantajille sellaisinaan. Samalla työnantajilta ei vaadita mitään: ei koulutusvastuuta, ei velvoitteita, ei panostuksia. Tämä ei ole "aktiivista politiikkaa" vaan alaspäin potkivaa valtaa.
Vertailun vuoksi: Tanskassa työttömälle annetaan koulutusta, valmennusta ja toimeentuloturva – mutta vaaditaan myös vastinetta. Suomessa leikataan turva pois, ilman että tuetaan nousua ylös.
Miksi Suomi jää jälkeen?
Syy ei ole euro. Syy on se, että Suomi on 20 vuotta säästänyt vääristä asioista:
- Aikuiskoulutusta on ajettu alas
- TE-palvelut ovat ruuhkautuneet ja tehottomia
- Yritystuet kohdistuvat usein väärin: ei työllistävyyteen vaan "konsulttiralliin"
- Poliittinen keskustelu keskittyy lähinnä "kurinpalautukseen", ei investointeihin tulevaan
Tämä näkyy jo nyt: Suomessa reaalitulot ja kotitalouksien varallisuus ovat laskeneet 10–15 vuotta.
Työllisyys on korkeintaan nimellisesti parantunut, mutta todellinen työllisyysaste nojaa osa-aikatyöhön ja pakkokeinoihin.
Innovaatioita ei tueta, ja tutkimus- ja kehitysrahoitus on edelleen jäljessä verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan.
Euro ei estä järkevää politiikkaa – vain huono johto estää!
On totta, että euroalueen jäsenyys rajoittaa joidenkin instrumenttien käyttöä. Mutta niin tekee jokainen järjestelmä. Ruotsi ja Tanska tekevät fiksua politiikkaa olemassa olevien rajojen sisällä.
Suomen ongelma ei ole se, ettei se saa tehdä, vaan se, ettei se osaa tai halua tehdä.
Talouspolitiikka on supistunut säästöautomaatiksi ja ideologiseksi sopeutusmantraksi, jossa "talouden realiteetit" tarkoittavat yksinomaan palkansaajien, työttömien ja pienyrittäjien kurjistamista – ei rakenteellista uudistamista, eikä varallisuuden uudelleenjakoa.
Johtopäätös: Vaihda politiikka, älä valuuttaa!
Kansalaisena ei pidä tyytyä tarinaan, jossa kaikki paha valuu eurosta ja Brysselistä. Me voimme tehdä fiksumpaa politiikkaa tässä ja nyt:
- Oikeasti aktiivista työmarkkinapolitiikkaa: koulutus, tuki, reilu kannustavuus
- Vastuullista työnantajapolitiikkaa: velvoitteita ja vastinetta tuelle
- Reilua sosiaalipolitiikkaa: turvallisuus, ei pelko
- Investointeja tuottavuuteen, osaamiseen ja hyvinvointiin
Tämä ei vaadi kruunua eikä itsenäistä keskuspankkia. Se vaatii selkärankaa, sivistystä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...