Siirry pääsisältöön

Tästä me pidämme kiinni (osa3)

 Kun puhutaan hyvästä johtamisesta, ei ole kyse siitä, että työpaikasta tehdään leirinuotio tai joogasali. Kyse on siitä, että ihmiset voivat tehdä työnsä hyvin – ja kestää sen myös huomenna.

Hyvä johtaminen ei tarkoita silittelyä, vaan:
- selkeitä tavoitteita
- reilua palautetta
- ihmisen kohtaamista ihmisarvolla
- luottamusta ja avoimuutta
- kykyä kantaa vastuuta – myös virheistä
Hyvä johtaminen näkyy työntekijän arjessa näin:
- Työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan.
- Hän uskaltaa kysyä, ehdottaa ja kertoa virheistä ilman pelkoa.
- Esimies kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut.
- Kuormitusta ei vähätellä, vaan siihen puututaan ajoissa.
- Konflikteihin ei turruta vaan ne selvitetään – rakentavasti.
Ja tuloksena?
- Vähemmän stressiä
- Vähemmän turhia kokouksia ja kyttäämistä
- Enemmän sitoutumista
- Parempi tuottavuus
Hyvä johtaminen näkyy myös numeroissa:
Yrityksillä, joissa työhyvinvointi on kunnossa, on keskimäärin 20–25 % parempi tuottavuus. Sairauspoissaolot vähenevät jopa 40 %, kun ilmapiiri paranee. Työntekijät jäävät pidemmäksi aikaa – säästäen rekrytointikuluissa. Positiivinen työnantajamielikuva houkuttelee parempia hakijoita.
Vielä kerran:
Hyvä johtaminen ei synny sattumalta.
Se syntyy siitä, että johto ottaa ihmiset tosissaan, ei vain eurot.
Miksi siis edelleen näemme työpaikkoja, joissa:
- Esimiehet huutavat, vähättelevät tai katoavat näkyvistä
- Johtaminen on PowerPoint-esityksiä, ei läsnäoloa
- Työntekijän jaksaminen nähdään "henkilökohtaisena ongelmana"
Tästä me pidämme kiinni:
Ihmisen arvosta työelämässä.
Inhimillisestä ja fiksusta johtamisesta.
Johtajasta, joka ansaitsee tulla seurattavaksi – ei pelättäväksi.
Seuraavassa osassa: Voiko Suomi todella säästää 20 miljardia vuodessa panostamalla parempaan johtamiseen ja työhyvinvointiin? Kyllä voi. Mutta miksei sitä tehdä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...