Siirry pääsisältöön

Turvaa armeijaan - ei terveyskeskukseen?

Hallituksen talouspolitiikkaa perustellaan usein vastuullisuudella, mutta yhä useammin törmää kysymykseen: vastuu kenelle ja turva kenelle?

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus ajaa parhaillaan yhtä Suomen historian suurimmista sote-palveluiden leikkauskierroksista. Samaan aikaan puolustusmenot nousevat yli 5,4 miljardiin euroon, ja kasvu on rakenteellista – ei vain hetkellinen hävittäjähankinta.
Samalla kun terveysasemia lakkautetaan, lastensuojelu kärsii alibudjetoinnista ja mielenterveyspalvelut ruuhkautuvat, hallitus kasvattaa asevoimien resursseja historiallisen nopeasti.
Ristiriita on räikeä: Köyhällä ei ole varaa lääkäriin, mutta kelpaa kyllä armeijaan. Sairas lapsi joutuu jonottamaan apua, mutta aseita ja kalustoa kyllä riittää. Hoiva yksityistetään tai leikataan, mutta turvallisuus keskitetään valtiolle.
Muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Ensi- ja turvakotien liitto ja lukuisat muut järjestöt ovat varoittaneet: nämä leikkaukset lisäävät lasten, nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien kärsimystä. Ne voivat johtaa jopa perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksiin, joita Suomi on kansainvälisesti sitoutunut estämään.
Ideologinen kahtiajako – turvallisuutta valtiolle, vastuuta yksilölle.
Hallituksen politiikassa on nähtävissä tietty vinouma: Korostetaan valtiollista turvallisuutta ja kuria: poliisi, rajavalvonta, armeija.
Samalla vähennetään yhteisvastuuta ja hoivaa: “Jokainen vastaa itsestään.”
Mutta mitä tapahtuu, kun ihmiseltä viedään ensin palvelut ja sitten vaaditaan lisää omaa vastuuta?
Tällainen politiikka ei rakenna hyvinvointivaltiota – vaan eriarvoistavaa valvontayhteiskuntaa, jossa heikoimmat jäävät ilman turvaa, mutta valtio vahvistaa otettaan muista.
Kysymys kuuluu: Voimmeko enää rehellisesti puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, jos turvallisuutta mitataan enää vain sotilaallisin kriteerein – eikä sillä, miten heikompia autetaan?
Miltä tämä linja näyttää sinun silmissäsi? Onko kyse vastuullisuudesta – vai arvovalinnasta, jossa osa kansasta jätetään kyydistä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää