Kasvattina kasvanut – unohdettu sukupolvi ilman oikeutta ääneen

Sodanjälkeisessä Suomessa perheen ja suvun sisäiset ratkaisut korvasivat usein virallisen huolenpidon. Monessa kodissa isovanhemmat tai muu lähisuku ottivat kasvattilapsen huomaansa, kun biologiset vanhemmat eivät syystä tai toisesta kyenneet huolehtimaan lapsestaan. Näitä "kasvattina kasvaneita" ei kuitenkaan aina adoptoitu, eikä heidän asemaansa turvattu lailla – ei edes tunnustettu yhteiskunnallisesti. Moni elää edelleen hiljaa tämän kokemuksensa kanssa.

Eriarvoisuutta jo kehdosta

Ilman adoptiota kasvattilapsi jäi monesti kodin sisäiseen välitilaan: ei oma lapsi, ei ulkopuolinen – mutta usein ilman samoja oikeuksia ja tunnustusta kuin biologiset lapset. Jo varhaisessa lapsuudessa saatettiin kokea ulkopuolisuutta, häpeää tai jopa alempiarvoisuutta. Lapsi kyllä ruokittiin ja puettiin, mutta emotionaalinen suhde jäi etäiseksi tai ehdolliseksi.

Tutkimusten mukaan juuri tämäntyyppinen varhainen epävarmuus perhesuhteissa voi vaikuttaa koko elämänkaareen. Turvattomaksi muodostuva kiintymyssuhde lisää riskiä mielenterveysongelmiin, itsetunto-ongelmiin ja syrjäytymiseen. Vastaavasti niissä harvemmissa tapauksissa, joissa edes jonkinlaista psykososiaalista tukea on saatu – esimerkiksi koulun kuraattorilta tai myöhemmin terapiassa – vaikutukset ovat olleet selvästi lievempiä.

Miksi tästä ei puhuta?

Kasvattivanhemmille jäänyt vastuu oli raskas, mutta samalla koko yhteiskunta säästi siinä, missä olisi pitänyt tarjota lastensuojelun ja varhaisen tuen järjestelmällisempää tukea. Tämän hiljaisen vastuunsiirron seurauksena moni kasvattilapsi jäi yksin emotionaalisten kipujensa kanssa. Heitä ei merkitty mihinkään rekisteriin, he eivät ole osa adoptoitujen tai sotalasten historiaa – ja siksi heiltä puuttuu myös historiallinen ääni.

Yhteiskunnallisesti tämä on edelleen käsittelemätön kysymys. Kuinka monta vanhusta Suomessa elää tänäkin päivänä, jotka ovat koko elämänsä ajan kantaneet epävirallisen kasvatin asemaa – ilman oikeutta terapiaan, ilman perinnöllistä turvaa, ilman että heidän kokemustaan on koskaan kuultu tai tunnustettu?

Kasvattina kasvanut – osa 2: Voiko yhteiskunta vielä hyvittää hiljaiset vääryydet?

Jos yhteiskunta on vuosikymmenten ajan katsonut sivuun, kun tuhannet lapset ovat eläneet epävirallisina kasvattilapsina ilman oikeudellista asemaa, tunnustusta tai tukea, mitä voimme tehdä nyt? Miten yhteiskuntavastuu toteutuu niihin kohtaan, joiden lapsuus jäi sosiaaliturvan, perhepolitiikan ja oikeusturvan katveeseen?

Tässä muutamia konkreettisia toimia, joilla Suomi voisi tunnustaa kasvattilasten historian ja keventää sen jättämää taakkaa.

1. Kansallinen muistopäivä tai tunnustusteko

Valtio voisi nimittää vuosittaisen muistopäivän tai järjestää tunnustustilaisuuden niille, jotka ovat kasvaneet epävirallisessa kasvatissa ilman asemaa tai tukea. Tämä voisi olla symbolinen, mutta merkittävä askel:

• "Unohdetut kasvatit" -päivä voisi olla osa sosiaali- ja perhehistorian näkyväksi tekemistä.

• Valtioneuvoston tai eduskunnan lausunto voisi virallisesti tunnustaa tapahtuneen ja pahoitella puutteita.

2. Aikuisille kohdennettu psykososiaalinen tuki

Moni kasvattilapsi on nyt 60–90-vuotias – ja osa kantaa edelleen kokemuksiaan sisällään ilman, että niille on koskaan löytynyt sanoja tai kuulijaa. Tarvitaan:

• Matalan kynnyksen keskustelutukea esim. vanhustyön, seurakuntien ja MIELI ry:n kautta

• Mahdollisuus jälkikäsittelyyn ja vertaistukeen, vaikka tapahtumista olisi vuosikymmeniä

• Terveydenhuollon ja vanhustyön koulutukseen lisäosa kasvattilasten erityiskokemuksista

3. Tutkimus- ja dokumentointihanke

Suomen historiaan kuuluu monia epävirallisia, virallisesti tunnustamattomia lapsuuksia. Valtion ja tutkimuslaitosten olisi syytä:

• Tunnistaa kasvattilasten historia osaksi lastensuojelun ja perhepolitiikan kehityskulkua

• Käynnistää keruuhanke: kasvattilapset voisivat itse kertoa elämäntarinansa, jotka dokumentoitaisiin osaksi yhteiskunnallista muistia – kuten on tehty sotalapsille ja evakoille

• Tarjoaa arvokasta tietoa myös tulevaisuuden perhepoliittisiin ratkaisuihin

4. Oikeudellinen ja taloudellinen pohdinta

Vaikka takautuva korvauskäytäntö voi olla monimutkainen, oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi syytä selvittää:

• Onko joissakin tilanteissa jääty vaille elatustukea, perintöoikeutta tai sosiaalietuuksia kasvattilapsen epäselvän aseman vuoksi?

• Voisiko nimellinen tukimaksu tai kertakorvaus olla perusteltu, kuten eräissä valtion laiminlyönteihin liittyvissä tapauksissa aiemmin (esim. sijaishuollon kaltoinkohtelut)?

• Asia tulisi ainakin kartoittaa oikeusministeriön tai sosiaali- ja terveysministeriön toimesta

5. Koulutuksellinen ja yhteiskunnallinen keskustelu

Kasvattien kokemus on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa, joka on liian kauan vaiettu.

• Perhepolitiikan ja lastensuojelun koulutukseen tulisi sisällyttää kasvattiperheiden ilmiö ja sen vaikutukset yksilöön

• Yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvitaan tilaa menneisyyden näkymättömille

• Mediassa ja dokumenttielokuvissa voidaan nostaa esiin hiljaisia tarinoita, joilla on edelleen voima muuttaa yhteistä ymmärrystä

Pieni ele – suuri merkitys

Kyse ei ole vain historiasta, vaan ihmisistä, jotka yhä tänään elävät sen seurausten kanssa. Onko yhteiskunnalla rohkeutta katsoa taakse ja sanoa: "Me emme olleet valmiita, mutta olemme valmiita kuuntelemaan nyt"?

Yhteiskuntavastuu ei ole vain tekoja tuleville sukupolville. Se on myös kykyä tunnustaa menneisyyden kipukohtia – ja kantaa vastuu niistä, joita ei koskaan autettu, vaikka olisi pitänyt.

Lähteet ja taustatuki:

• THL: Lapsuuden haitalliset kokemukset ja aikuisiän hyvinvointi

• Tamminen, Tuula (Mieli ry): Varhainen tuki ja sen vaikutus

• Ranta-Tyrkkö, Satu: "Vanhenevat sotalapset ja elämänkaaren kokonaistarkastelu"

• Janus-lehti ja Sosiaalipolitiikka: artikkeleita epävirallisista hoivakäytännöistä

• Pulkkinen, Lea: "Sosiaalis-emotionaalinen kehitys", Jyväskylän yliopisto

• STM:n raportti: "Helminalleja, eikä ihmisiä?" (2022)

Tämä julkaisu on osa Yhteiskuntavastuun Arkistoa, jonka tarkoituksena on nostaa esiin rakenteellisia epäkohtia, historiallisia laiminlyöntejä ja yhteiskunnan unohtamia ihmisryhmiä. Lisää julkaisuja löytyy ryhmästä Yhteiskuntavastuun tukiryhmä (Facebook).

Jos sinulla on kokemuksia kasvattilapsena elämisestä tai olet ollut läheinen tällaisessa tilanteessa eläneelle, voit halutessasi ottaa yhteyttä yksityisviestillä tai kertoa tarinasi kommenttikentässä – kunnioittavasti ja toisia tukien.