Iltalehti uutisoi 10.10.2025, että Suomi on mukana ”historiallisessa jäänmurtajadiilissä”, jossa Yhdysvaltain rannikkovartiosto tilaa 11 uutta jäänmurtajaa kanadalaisen telakkayhtiön kautta.
Ensimmäiset neljä on määrä rakentaa Suomessa, mutta suunnitelman mukaan Yhdysvallat alkaa pian rakentaa loput itse – suomalaisen tietotaidon ja koulutuksen siirron avulla.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kommentoi hanketta Iltalehdessä varsin kriittisesti. Hänen mukaansa nyt olisi viimeinen hetki ”laittaa telakoiden pelisäännöt kuntoon”, sillä muuten suomalainen työ ja verotulot valuvat ulkomaille.
Tämä on huomionarvoinen varoitus – ei vain ay-liikkeen, vaan koko yhteiskuntavastuun näkökulmasta.
Sain tänään sisäpiiritietoa, jonka mukaan telakkajohdon taholta on jo aloitettu hitsaajien koulutus Intiassa tulevia jäänmurtajatöitä varten.
Tämä kertoo, että todelliset työpaikat eivät ehkä synnykään suomalaisille, vaan ulkomaisen työvoiman kautta – työvoiman joka usein toimii alihankkijayritysten palveluksessa eikä ole suomalaisen verotuksen piirissä.
Suomen veronmaksajat siis tukevat hanketta, mutta verohyöty karkaa muualle.
Kuka hyötyy ja kuka maksaa?
Jos ulkomainen työvoima työskentelee alihankintaketjuissa ulkomaisen yrityksen palkkalistoilla, heidän veronsa maksetaan pääsääntöisesti työnantajamaan mukaan, ei Suomeen.
Näin ollen suomalaiset maksavat osuutensa hankkeen rahoituksesta, mutta eivät saa siitä verotuloja takaisin. Se on yhteiskuntavastuullisesti kestämätön asetelma vaikka se poliittisesti myydään “vientimenestyksenä”.
Historiallinen vertailukohta
Jäänmurtajien rakentamisen perinne Suomessa on pitkä ja kunnianarvoinen.
Ensimmäinen suomalainen jäänmurtaja Murtaja valmistui Helsingin Hietalahden telakalla vuonna 1890 ja toimitettiin Ruotsin kuninkaalliselle merenkululle.
Tuolloin Suomi oli vielä autonominen osa Venäjän keisarikuntaa, mutta jo silloin syntyi oma kotimainen jäänmurtajaosaamisen koulu.
Sen ydin oli suomalaisessa suunnittelussa, insinööritaidoissa ja soveltamisessa pohjoisiin olosuhteisiin, ei ulkopuolisessa ohjauksessa.
Vuosikymmeniä myöhemmin Neuvostoliitto tilasi useita aluksia Suomesta, mutta käytti niissä myös omaa suunnitteluaan jota suomalaiset telakat kuten Rauma-Repola toteuttivat tilauksesta. Se oli vientiä, ei tietotaidon luovutusta.
Nyt tilanne on toisenlainen. Yhdysvallat ei tilaa pelkkiä aluksia, vaan ottaa mukaansa suomalaisen suunnitteluosaamisen, koulutuksen ja tuotantotavan.
Kun suomalaiset insinöörit kouluttavat amerikkalaisia tekemään itse sen, minkä me olemme oppineet vuosisadan aikana, niin osaaminen ei enää pysy Suomessa.
Ero on kuin yöllä ja päivällä: Venäjä osti laivoja – Yhdysvallat ostaa meidät tyhjiksi.
Johtopäätös
Riku Aalto on oikeassa yhdessä asiassa: Nyt on viimeinen hetki asettaa selkeät pelisäännöt.
Jos suomalainen teollinen tietotaito ja osaaminen siirretään pois ilman, että siitä saadaan pitkäaikaisia työpaikkoja ja verotuloja Suomeen, niin on kyse strategisesta virheestä, ei vientimenestyksestä.
Tämä diili ei välttämättä ole mikään “historiallinen voitto”, vaan saattaa olla historian hiljaisin menetys – osaamisemme ja teollisen itsemme hinnoittelu ulos maailmalle.
Kommentit
Lähetä kommentti