Kun kohtuullisuus unohtuu: Mikroyrittäjät perinnän harmaalla alueella

Suomessa elää suuri, usein näkymätön joukko ihmisiä, jotka yrittävät elättää itsensä mikroyrittäjinä, sivutoimisina ammatinharjoittajina tai ns. pakkoyrittäjinä. Heidän tulotasonsa sijoittuu usein köyhyysrajan tuntumaan. Tyypillistä on, että liikevaihto jää alle 20 000 euron arvonlisäverorajan, ja tulonhankkimiskulujen jälkeen käteen jäävä osuus voi pudota erittäin niukaksi.

Näitä ihmisiä voitaisiin taloudellisen tosiasian näkökulmasta pitää kuluttajina. Silti perintäjärjestelmämme kohtelee heitä juridisesti samalla tavalla kuin suuryrityksiä.

Tämä rakenteellinen epäkohta on vakava – ja se kasvattaa joka vuosi uutta luottohäiriöisten joukkoa.

Velallinen yrityksenä – todellisuus vai tekninen luokitus?

Lainsäädännön mukaan mikroyrittäjä, joka harjoittaa toimintaansa toiminimellä, rinnastuu yritysasiakkaaseen. Tämä tarkoittaa, että hän ei saa kuluttajille tarkoitettuja suojaelementtejä:

• Ei kuluttajan enimmäisperintämaksuja (lakisääteistä kattoa kuluille ei ole).

• Ei viivästyskorkojen kohtuullistamista.

• Ei velvollisuutta antaa maksutonta muistutuslaskua.

• Ei erityistä velvollisuutta arvioida velallisen sosioekonomista asemaa.

Todellisuudessa tämä linjaus ei vastaa yrittäjän maksukykyä eikä hänen sosioekonomista asemaansa.

Ongelma korostuu silloin, kun velka on pieni, maksun viivästyminen vähäinen ja toimeksiantajana on julkinen organisaatio, joka ulkoistaa perinnän automaattisesti perintäyhtiölle.

Ensimmäinen yhteydenotto voi olla perintäkirje – ja satojen eurojen kulut

Useat mikroyrittäjät raportoivat tilanteista, joissa he eivät saa lainkaan maksutonta huomautus- tai muistutuslaskua, vaan ensimmäinen viesti on perintätoimistolta.

Nykymarkkinoilla perintää hoitavat Suomessa pääasiassa mm. Intrum Oy ja Lowell Suomi Oy.

Käytäntö on usein tämä:

1. Lasku myöhästyy muutamalla päivällä.

2. Ilman ennakkoilmoitusta se siirretään perintätoimistolle.

3. Ensimmäinen yhteydenotto sisältää 80–160 euron suuruiset perintäkulut.

Kuluttajalle tällainen ei olisi lain mukaan mahdollista. Mikroyrittäjälle se on arkipäivää.

Tämä johtuu siitä, että yritysperinnässä laissa ei ole säädetty perintäkulujen euromääräisiä enimmäismääriä (vrt. Laki saatavien perinnästä 10 a §), mikä mahdollistaa näin suuret kulut pienistäkin saatavista.

Perintälain kohtuullisuuspykälä – unohdettu velvoite

Perintälain 4 §:ssä säädetään:

Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä. Perinnän on oltava kohtuullista ja otettava huomioon velallisen asema.

Tämä pykälä koskee kaikkia perintätilanteita, eikä vain kuluttajia.

Silti käytäntö osoittaa, että kohtuullisuusarviointi jätetään usein tekemättä silloin, kun velallisella on Y-tunnus, vaikka:

• hänen tulonsa ovat pienemmät kuin monella palkansaajalla.

• perintäkulu voi olla suurempi kuin alkuperäinen lasku.

• velka on syntynyt esimerkiksi kunnan virheen, laskutuskatkoksen tai muun hallinnollisen epäselvyyden seurauksena.

Kohtuullisuus ei ole markkinatoimijan harkintavara. Se on lakisääteinen velvoite.

Jos perintätoimi ei arvioi velallisen tilannetta, se kiertää lain tarkoitusta. Perintätoimijoille on säädettävä selkeä velvoite arvioida velallisen taloudellista asemaa. Velallinen ei saa olla vain tekninen luokittelukohde.

Julkinen sektori – eettisyyden eturintamassa vai jälkijunassa?

Ironisesti juuri julkisen sektorin perintäkäytännöissä kohtuullisuus horjuu eniten. Kunnat ja kaupungit lähettävät perinnän nopeasti edelleen yksityisille perintätoimistoille.

Tästä seuraa:

• mikroyrittäjälle ei anneta mahdollisuutta selittää tai oikaista virhettä.

• laskutusvirheet siirtyvät automaattisesti velallisen riskiksi.

• perintäkulut nousevat kohtuuttomiksi pienissäkin viivästyksissä.

Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että Kuntaliitto aloitti eettisen perinnän periaatteiden luomisen vuonna 2014, tavoitteenaan varmistaa kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys kuntien perinnässä. On perusteltua kysyä: Miten hyvin nämä periaatteet toteutuvat vuonna 2025?

Mitä pitäisi muuttaa?

1. Lainsäädäntöön on lisättävä kohtuullisuussuoja pienille toiminimiyrittäjille

On luotava uusi, taloudelliseen tosiasiaan perustuva luokitus. Esimerkiksi:

• Alle 30 000 euron liikevaihdon yritys rinnastetaan perinnässä kuluttajaan, tai

• Perintäkuluihin määritellään oma enimmäistaso pienille yrityksille.

• Velalliselle on annettava ilmainen muistutus ennen perintää.

2. Julkisen sektorin on otettava eettinen vastuu tosissaan

Kunnat ja valtionhallinto voisivat:

• Ottaa käyttöön pakollisen maksuttoman huomautuksen.

• Arvioida velallisen aseman ennen perintää.

• Estää automaattiset perintätoimeksiannot epäselvissä tilanteissa.

• Sitoutua kohtuullisiin kuluihin perintäyhtiöiden kanssa.

3. Perintäyhtiöiden on säädettävä selkeä velvoite arvioida velallisen taloudellista asemaa

Jos todellisuus on kuluttajan, kohtelun tulee olla kuluttajan. Perintäyhtiön tulee ottaa vastuu siitä, että perintäkulut eivät muodostu kohtuuttomiksi suhteessa saatavan kokoon tai velallisen maksukykyyn.

Lopuksi

Suomalainen oikeusvaltio nojaa kohtuullisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja heikoimman suojaan. Perinnän nykykäytäntö ei näitä arvoja kaikilta osin tavoita.

On kohtuullista vaatia, että:

• Itsensätyöllistäjät eivät putoa sääntelyn väliin.

• Julkishallinto toimii omien eettisten ohjeidensa mukaan.

• Perintätoimijat soveltavat lakia sen hengen, ei vain kirjaimen mukaan.

Vasta silloin Suomessa voidaan sanoa, että perintä toimii oikeudenmukaisesti – myös niille, jotka kantavat yrittämisen riskit yksin omilla hartioillaan.