Per capita -ylitykseen perustuva kantokykypuhe tekee kylmässä ilmastossa ihmisarvoisen elämän mahdottomaksi

Per capita -ylitykseen perustuva kantokykypuhe tekee kylmässä ilmastossa ihmisarvoisen elämän mahdottomaksi. Siksi se on sekä ekologisesti että ihmisoikeudellisesti virheellinen. 

Ympäristökeskustelussa toistuu väite, jonka mukaan suomalaiset, siis pohjoisten alueiden asukkaat kuluttavat "nelinkertaisesti maapallon kantokyvyn yli". Väite esitetään usein moraalisena tosiasiana, joka ei kaipaa lisäselityksiä.

Tässä kirjoituksessa osoitan, että kyseinen väite perustuu virheelliseen tarkastelumalliin. Kun kantokyky määritellään yksinomaan per capita -kulutuksen kautta ja irrotetaan ilmastosta, väestömäärästä ja ihmisarvoisen elämän reunaehdoista, päädytään loogisesti kestämättömään lopputulokseen: pohjoisissa oloissa ei voisi elää ihmisarvoista elämää lainkaan.

Tämä ei ole ekologinen johtopäätös, vaan mittausvirhe.

1. Per capita -kantokyvyn implisiittinen oletus

Per capita -ajattelu sisältää piilevän oletuksen:

Ympäristön kannalta oikea kulutustaso on globaalin keskiarvon suuruinen, riippumatta olosuhteista.

Tämä oletus on ongelmallinen, koska se sivuuttaa kolme keskeistä tekijää, jotka kylmässä ilmastossa nostavat välttämätöntä minimikulutusta jo ennen kuin puhutaan ylellisyydestä:

1. Ilmasto

2. Väestötiheys

3. Ihmisarvoisen elämän minimivaatimukset
   
   

2. Yksinkertainen laskennallinen esimerkki

Tarkastellaan kahta hypoteettista aluetta osoittamaan per capita -logiikan harhaa. Oletetaan, että maapallon "kestävä taso" on globaali keskiarvo: 1 resurssiyksikkö / hlö.

Ominaisuus	Alue A: Pohjoinen, kylmä	Alue B: Lämmin, tiheä
Väestö	5 miljoonaa	1,4 miljardia
Ilmasto / Tarpeet	Lämmitystarve 6–8 kk, pitkät etäisyydet	Ei lämmitystarvetta, lyhyet etäisyydet
Minimitarve/hlö	4 resurssiyksikköä / hlö	1 resurssiyksikkö / hlö

3. Mitä per capita -vertailu tekee?

Kun verrataan alueita globaalin keskiarvon (1 yksikkö/hlö) perusteella:

• Alue A (Pohjoinen): Vaadittu minimi on 4 yksikköä → 4× kantokyvyn ylitys

• Alue B (Lämmin): Vaadittu minimi on 1 yksikkö → Kestävällä tasolla

Johtopäätös per capita -logiikalla: Pohjoisessa elävä ihminen ylittää kantokyvyn jo pelkällä olemassaolollaan.

Tämä tarkoittaa loogisesti: joko ihmisarvoinen elämä pohjoisessa on kiellettävä, tai koko per capita -kantokykykäsitys on virheellinen.

4. Missä virhe tapahtuu? (Kategorisointivirhe)

4.1 Maapallon kantokyky ei ole yksilön ominaisuus

Maapallon kantokyky koskee kokonaisresurssien käyttöä suhteessa biosfäärin uusiutumiskykyyn.

Silti sitä sovelletaan:

• Yksilöön

• Kansallisvaltioon

• Ilman väestötekijää

Tämä on kategorisointivirhe: globaalia kokonaisrajaa sovelletaan virheellisesti paikalliseen keskiarvoon (average-based allocation).

4.2 Populaation sivuuttaminen vääristää vastuun

Tarkastellaan todellista kokonaisvaikutusta:

Alue	Laskentakaava	Kokonaisvaikutus (yksikköä)
Pohjoinen (A)	5 milj. hlö × 4 yksikköä/hlö	20 yksikköä
Lämmin (B)	1 400 milj. hlö × 1 yksikköä/hlö	1 400 yksikköä

Per capita -logiikka tuomitsee pienen, mutta vapauttaa suuren. Ekologisesti tämä on nurinkurista: ympäristö ei kuormitu keskiarvoista, vaan kokonaismääristä.

5. Ihmisoikeusulottuvuus

Ihmisarvoinen elämä edellyttää riittävää lämpöä, suojaa, liikkumismahdollisuutta ja perusturvaa.

Jos ekologinen malli määrittelee nämä tarpeet automaattisesti ylikulutukseksi tietyillä leveysasteilla, malli on ristiriidassa yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kanssa. Ekologinen realismi ei voi vaatia, että ihmisarvo toteutuu vain tietyissä ilmastoissa.

6. Vaihtoehtoinen malli: Olosuhteinen kantokyky

Ehdotan korvaavaa tarkastelutapaa, joka ei johda loogiseen umpikujaan.

6.1 Kantokyky määritellään näin:

Kuinka monta ihmistä voidaan tietyissä olosuhteissa elättää ihmisarvoisesti ilman, että globaalit ekologiset rajat ylittyvät?

Matemaattisesti ilmaistuna:

K = globaali kokonaisresurssibudjetti ______
       alueen ihmisarvoisen elämän minimitaso 
   

6.2 Keskeiset periaatteet

• Minimitarve ei ole ylikulutusta, se on lähtökohta.

• Ylikulutus alkaa vasta minimin yläpuolelta, luksus on säästökohde eikä selviytyminen.

• Populaatio on pakollinen muuttuja. Pieni väestö ei ole ekologinen uhka itsessään.

• Kokonaisvaikutus ratkaisee, ei per capita -häpeä.
  
  

7. Johtopäätös

Per capita -ylitykseen perustuva kantokykypuhe ei ole neutraalia ympäristötiedettä. Se on mittauskehikko, joka:

1. Sivuuttaa ilmaston

2. Sivuuttaa väestön

3. Tekee ihmisarvoisen elämän tietyillä alueilla loogisesti mahdottomaksi

Siksi se on sekä ekologisesti että ihmisoikeudellisesti virheellinen. Jos kestävyysajattelu haluaa olla uskottavaa, sen on luovuttava tästä yksinkertaistuksesta ja siirryttävä malleihin, jotka tunnistavat todelliset olosuhteet – eivät rankaise ihmisiä niiden vuoksi.