Siirry pääsisältöön

Tehomaksut, EU-käytäntö ja vastuun siirto pienkuluttajille – täydennys Energiavirastolle ja DG ENERille

Yhteiskuntavastuun Arkisto on toimittanut 17.1.2026 täydennyksen Energiavirastolle koskien suunniteltua tehomaksumallia. Täydennys on lähetetty tiedoksi myös Euroopan komission energian pääosastolle (DG ENER) sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV).

Täydennyksen ydin on yksinkertainen: Suomessa valmisteltu 5 kW / 15 minuutin tehorajaan perustuva maksu ei vastaa eurooppalaista käytäntöä, vaan siirtää järjestelmätason kustannuksia pienkuluttajille ilman vastineellisia hyötyjä.


EU:ssa tehomaksu on vastikkeellinen ohjausväline – ei rangaistus

Eurooppalaisessa tariffikäytännössä tehomaksuja sovelletaan pääosin kolmeen ryhmään:

  1. suurteollisuuteen,

  2. toimijoihin, joilla on todellinen tekninen mahdollisuus ohjata tehoaan,

  3. käyttäjiin, joille tarjotaan vastineeksi dynaamisia hyötyjä kuten kysyntäjoustokorvauksia, kapasiteettimaksuja tai valinnaisia aikatariffeja.

Suomessa esitetty malli ulottaisi tehomaksun kotitalouksiin ja pienyrityksiin, joilla ei ole käytännön mahdollisuutta ohjata kulutushuippujaan eikä käytössään mitään korvaavia hyötymekanismeja. Tämä rikkoo EU-oikeuden keskeistä periaatetta: maksun tulee olla sekä kustannusvastaava että käyttäjälle reagoitavissa.


Kuka oikeasti aiheuttaa tehopiikit?

Suomen sähköjärjestelmän merkittävimmät riskit eivät synny pientaloasukkaan kiukaasta, vaan rakenteellisista tekijöistä:

  • erittäin suurista yksittäisistä tuotantoyksiköistä, kuten Olkiluoto 3 (1600 MW),

  • kantaverkon reservi- ja vakausvaatimuksista,

  • datakeskusten ja teollisten investointien keskittymisestä.

Silti kustannus ohjataan nyt kuluttajille, joiden vaikutus järjestelmän mitoitukseen on marginaalinen. Tämä on klassinen esimerkki vastuun ulkoistamisesta: riskit yksityistetään, kustannukset sosialisoidaan – mutta vain pienasiakkaiden kesken.


EU-periaatteet eivät täyty

ACERin ja jäsenmaiden käytännöt osoittavat, että:

  • kotitalouksien puhtaat tehomaksut ovat Euroopassa poikkeus,

  • dynaamiset tariffit ovat vasta kehittymässä,

  • tehomaksu liitetään lähes aina todelliseen ohjauskykyyn.

Suomen malli rikkoo tämän logiikan. Se muistuttaa enemmän monopoliyhtiöiden kassavirran turvaamista tilanteessa, jossa energiansäästö ja aurinkosähkö syövät perinteistä siirtotuottoa.


Yhteiskuntavastuun näkökulma

ISO 26000 -standardin mukaan organisaation tulee:

  • toimia oikeudenmukaisesti,

  • huolehtia kuluttajansuojasta,

  • olla läpinäkyvä päätöksissään.

Kun viranomainen vastaa nimettömästi ja ohittaa kysymykset OL3:n ja kantaverkon riskien jakautumisesta, nämä periaatteet eivät toteudu.


Mitä olemme vaatineet?

Energiavirastolta on pyydetty selvitystä:

  • kuinka suuri osuus verkon investoinneista johtuu pientalojen kulutushuipuista,

  • mikä osuus aiheutuu suurista tuotantoyksiköistä ja teollisista kuormista,

  • miksi kustannus kohdistetaan ryhmälle, jolla ei ole ohjauskeinoja.

Ilman tätä analyysiä tehomaksu on vain uusi nimi vanhalle ilmiölle: saalisrahastukselle luonnollisen monopolin suojissa.


Katse Eurooppaan

Saksassa, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Ranskassa tehomaksuja kehitetään osana joustomarkkinoita – ei erillisenä kuluttajasanktiona. Suomi on nyt kulkemassa toiseen suuntaan.

Siksi asia on viety myös DG ENERin tietoon. Kyse ei ole vain kotimaisesta tariffiriidasta, vaan EU:n sisämarkkinoiden periaatteista.


Yhteiskuntavastuun Arkisto jatkaa asian seurantaa ja julkaisee viranomaisten vastaukset avoimesti.

Jyrki Saari
Asiamies
Yhteiskuntavastuun Tukiryhmä

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kestävyysvaje, sosiaalimenot ja pääoman ohjautuminen – mitä Suomessa ei haluta sanoa ääneen

Suomen valtiontalouden kestävyysvajetta on käsitelty julkisessa keskustelussa vuosikymmenten ajan tavalla, joka toistuu hallituskaudesta toiseen: ongelman väitetään johtuvan liian laajasta sosiaaliturvasta, liian anteliaista eläkkeistä ja ”elämisestä yli varojen”. Tämä kehystys ei ole syntynyt neutraalina talousanalyysina, vaan se on seurausta pitkäjänteisestä puoluepoliittisesta ja ideologisesta suuntauksesta, jossa hyvinvointivaltiota on pyritty tietoisesti kaventamaan kohti yövartiovaltiota. Yli 15 vuoden seuranta tuhansista puoluepoliittisista puheenvuoroista, erityisesti sosiaalisessa mediassa ja julkisissa kannanotoissa osoittaa, että sosiaalimenot on asetettu järjestelmällisesti syntipukiksi valtiontalouden rakenteellisille ongelmille. Tämä kehys on jäänyt elämään, vaikka empiirinen tutkimus ei tue väitettä sosiaalimenojen poikkeuksellisesta kasvusta tai niiden kestämättömyydestä Suomen mittakaavassa. Sosiaalimenot eivät selitä kestävyysvajetta Kansainvälisesti vertailtuna Suome...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eläkeläisten asumistuki ja indeksit: Excel vastaan arki

Viime aikoina useat asiantuntijat, kuten Timo Viherkenttä , ovat nostaneet esiin tarpeen lakkauttaa erillinen eläkkeensaajien asumistuki. Samaan aikaan eläkkeisiin on tulossa lakisääteiset indeksitarkistukset: työeläkkeisiin +0,88 % ja Kelan maksamiin eläkkeisiin vain +0,47 % . Kun tätä kokonaisuutta tarkastellaan Yhteiskuntavastuun Arkiston näkökulmasta, esiin piirtyy karu ristiriita talouspuheen ja arkisen todellisuuden välillä. 1. Indeksiautomaatti vastaan elinkustannukset Lakisääteiset indeksikorotukset jäävät käytännössä desimaaleihin eivätkä seuraa elinkustannusten todellista kehitystä. Pieneläkeläiselle 0,47 prosentin korotus kansaneläkkeeseen tarkoittaa vain muutamia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan esillä oleva asumistuen lakkauttaminen veisi helposti satoja euroja kuukaudessa . Indeksikorotus ei kata edes murto-osaa siitä menetyksestä, jonka asumistuen poistaminen aiheuttaisi. Kyse ei ole tasapainoisesta sopeutuksesta, vaan mittakaavaltaan täysin epäsuhtaisesta muutoksesta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orpon hallituksen leikkauspolitiikan vaihtoehtona: Kestävää kasvua ja oikeudenmukaisuutta

Johdanto 1990-luvun laman jälkeen Suomen talouden rakenteet muuttuivat pysyvästi. 1980-luvun lopulla olimme täystyöllisyyden kynnyksellä: työttömyysaste oli 5,3 %, ja valtio sekä valtioenemmistöiset yhtiöt työllistivät laajasti. Laman myötä tästä katosi yli 150 000 työpaikkaa, joita ei ole koskaan täysin korvattu. Tilalle on tullut palvelualoja ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta ei riittävästi. Näin syntyi pysyvä työvoimareservi ja pitkäaikaistyöttömyys. Nykyisin työttömyys on keskimäärin yli kaksinkertainen 1980-luvun tasoon verrattuna, ja rakennetyöttömyys kattaa yli puolet työttömistä. Valtion velka ei siis ensisijaisesti ruoki ”suojatyöpaikkoja”, vaan paikkaa pysyvän työttömyyden ja syrjäytymisen kustannuksia. Jos valtio irtisanoisi vielä 100 000 työntekijää, työttömyysaste nousisi arviolta yli kolme prosenttiyksikköä – eikä uusia työpaikkoja syntyisi kuin murto-osa. Tämä olisi toisto 1990-luvun virheistä. Nykyinen hallitus nojaa ajatukseen, että hyvinvointival...
Lähetä kommentti
Lue lisää