Yhteiskuntavastuun Arkisto

  Eduskunnan Kela-valtuutetuille - Avoin moite päätöksestänne Kela-pääjohtajan valinnassa. Yhteiskuntavastuun puolesta esitän julkisen moitteen eduskunnan Kela-valtuutetuille 29.4.2025 tehdystä päätöksestä valita Lasse Lehtonen Kelan pääjohtajaksi. Päätös tehtiin vastoin Kelan hallituksen enemmistön selkeää esitystä (8–1), joka kohdistui Heli Backmaniin – kokeneeseen ja Kelan sisäiset rakenteet tuntevaan virkamieheen. Valtion hallintoa ohjaavat periaatteet, kuten taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto (PL 125 §) sekä syrjimättömyys (PL 6 §, Hallintolaki 6 §), asettavat selkeät vaatimukset virantäyttöprosessien oikeudenmukaisuudelle ja läpinäkyvyydelle. Mikäli päätöksenne perustui muihin kuin virkatehtävän edellyttämiin objektiivisiin kriteereihin, olemme vaarassa menettää luottamuksen siihen, että julkisia virkoja täytetään ansioiden eikä poliittisen tarkoituksenmukaisuuden tai henkilösidonnaisten vaikuttimien perusteella. Lisäksi olemme syvästi huolissamme tiedoista, joiden mukaan...

Sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyi: Orpon hallituksessa korostettiin yksilön vastuuta ja markkinoiden vapautta, mutta käytännössä tämä johti tuloerojen kasvuun. Julkisia palveluja leikattiin, työttömyys nousi monilla alueilla (esimerkiksi teollisuuskaupungeissa), ja hyvinvointivaltion turvaverkkoa heikennettiin, mikä jätti haavoittuvimmat väestöryhmät heikompaan asemaan. Deindustrialisaatio ja alueellinen epätasa-arvo: Orpon kaudella tapahtui nopea raskaan teollisuuden alasajo. Vaikka siirtymä palvelutalouteen nähtiin taloudellisena modernisaationa, kokonaisia yhteisöjä jäi pitkäaikaiseen työttömyyteen ja köyhyyteen ilman selkeitä vaihtoehtoja. Ammattiliittojen murskaaminen: Ammattiliittojen vaikutusvaltaa rajoitettiin systemaattisesti. Vaikka tämä auttoi vähentämään lakkojen aiheuttamaa epävakautta, se myös heikensi työntekijöiden kollektiivista neuvotteluvoimaa, jolloin työntekijöiden oikeudet ja palkat joutuivat aiempaa helpommin yritysten intressien alaisuuteen. Julkisten palve...

Yhteiskuntakeskustelussa esiintyy toisinaan ajatus, että vain niin sanottujen nettoveronmaksajien tekemä työ pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Tämä yksinkertaistettu ja talouslähtöinen ajattelutapa ohittaa kuitenkin laajemman näkemyksen siitä, mikä todella ylläpitää ja rakentaa toimivaa, inhimillistä yhteiskuntaa. Työ yhteiskunnan hyväksi ei ole pelkkää tilastotiedettä On totta, että verotuloilla kustannetaan julkisia palveluita ja yhteisiä rakenteita. Kuitenkin verotulojen syntymistä edeltää valtava määrä työtä, joka ei näy suoraan valtion kassassa, mutta joka on ehdoton edellytys yhteiskunnan säilymiselle ja kehittymiselle. Esimerkiksi lastenhoito, omaishoito, vapaaehtoistyö, matalapalkkaiset hoiva- ja siivousammatit sekä erilaiset tukityöllistämisen muodot ovat työnteon muotoja, joilla on arvoa, vaikka verotulopanosta syntyisi vähän tai ei lainkaan. Omaishoito, jota Suomessa tekee arviolta 350 000 ihmistä, säästää yhteiskunnalle miljardeja euroja vuosittain, mutta harva omaishoi...

Petteri Orpon hallitus on viime kuukausina kiristänyt työttömyysturvaa ja kannustanut työttömiä hakeutumaan kokoaikatyöhön aiempaa ponnekkaammin. Tavoitteena on ollut nostaa työllisyysastetta ja hillitä julkista taloutta, mutta samalla hallitus on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että politiikka nojaa yksipuoliseen tulkintaan työttömyyden syistä. Tilastot osoittavat, että Suomessa osa-aikatyö on laajalle levinnyt ilmiö. Vuonna 2024 Suomessa oli noin 482 000 osa-aikaista työllistä, eli noin 19 % kaikista työllistä. Naisten keskuudessa osuus oli 23 %, miesten 14 %. Etenkin nuoret (15–24-vuotiaat) ja ikääntyneet (65–74-vuotiaat) työskentelevät usein osa-aikaisesti: nuorista yli puolet ja vanhimmista jopa 62 % tekee osa-aikatyötä. Tosiasia on, että noin joka neljäs osa-aikatyötä tekevä haluaisi tehdä kokoaikatyötä, mutta ei ole saanut sitä. Vuonna 2024 tämä tarkoitti noin 104 000 ihmistä. Ongelma ei siis ole pelkästään työnhaun aktiivisuudessa, vaan siitä, että kokoaikaisia töitä ei ole t...

Riski työmarkkina-aseman romahtamisesta on todellinen. Suomessa on merkittävä määrä pienituloisia työntekijöitä. Tilastokeskuksen mukaan yli 600 000 suomalaista elää pienituloisessa taloudessa, ja heistä suuri osa on työssäkäyviä [1]. Monille ammattiliiton jäsenmaksun verovapaus ei ole vähäinen etu – se on konkreettinen keino selviytyä arjen kuluista, kuten asumisesta, ruoasta ja lasten harrastuksista. Ammattiliiton jäsenmaksun verovapauden poistaminen tarkoittaisi satojen eurojen lisäkustannusta vuodessa. Esimerkiksi 400 euron vuosittainen jäsenmaksu kasvattaisi nettohintaa verovapauden poiston jälkeen jopa 100 eurolla vuodessa, riippuen veroprosentista. Tämä voi olla ratkaiseva syy siihen, että pienituloinen työntekijä joutuu eroamaan liitosta. Tämä kehitys ei ole neutraalia – se heikentää työntekijöiden kollektiivista neuvotteluvoimaa ja altistaa heidät hyväksikäytölle työmarkkinoilla. Ilman liiton tarjoamaa oikeudellista apua, työehtosopimusten valvontaa ja yhteistä neuvotteluasema...

  Yhteiskunnallisen keskustelun kenttä on usein altis vinoutumille – etenkin silloin, kun politiikka astuu mukaan peliin. Eräs huomionarvoinen ilmiö on se, kuinka puoluepoliittinen asenteellisuus rakentuu toisinaan äärimmäisen marginaalisten ilmiöiden paisuttelulle. Tällöin yksittäisistä tapauksista tulee retorisia työkaluja, joilla ohjataan keskustelua pois todellisista ongelmista. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on niin kutsuttu ideologinen työttömyys – väite siitä, että työttömät eivät halua työllistyä, koska työssäkäynti ei sovi heidän maailmankatsomukseensa. Tämä narratiivi saa toisinaan näkyvyyttä julkisessa keskustelussa, mutta tutkimusnäyttö ei tue väitettä. Itse asiassa ilmiö on äärimmäisen harvinainen. Kyse on yksittäistapauksista, joita ei voida yleistää koko työttömän väestön motivaatiota koskevaksi. Sen sijaan tutkimukset kertovat toistuvasti toista tarinaa: suurin osa työttömistä haluaa tehdä töitä. Esteet työllistymiselle ovat käytännöllisiä, eivät ideologisia. Ne...